sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja uudet sukat

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2016!!!

Enpä ole kirjoitellut tänne sitten viime vuoden. Joulun alla oli tarkoitus päivitellä vaan jotenkin sekin vain hujahti ohi. 7kk lapsen kanssa elämä onkin yllättävän vauhdikasta ja koko ajan pitää olla sen kanssa leikkimässä. Huh huh!

Mutta kuitenkin. Sukkia on valmistunut lapsen hoidosta huolimatta. Nyt esittelyssä neljät sukat. 

Anelmaiset on kerrankin itselleni tehty. Harvoin teen sukkia juuri itselleni vaan laitan ne yleensä talteen odottamaan "parempaa" omistajaa. Sain itselleni anelmat juuri jouluksi valmiiksi ja ylpeänä pidin niitä joulun yli. Moni sai lahjoistaan villasukat ja tuntui kelpaavan heille. Tulee siitä niin hyvä mieli, kun saa tehtyä juuri oikean kokoiset villasukat.

Koko: naisten
Puikot: 3,5 
Lanka: 7 veikka
Langan menekki: 190g
Malli: Anelmaiset (sukkalehti 2015) (hieman itse muokattu malli esim. sydämet ei kuulu alkuperäiseen versioon)










Koko: naisten
Puikot: 3 pyöröt
Lanka: Salla (ruskea) ja 7 veikka (raita)
Langan menekki: 100g
Malli: varressa valepalmikkoa


Valepalmikko:
- 1-3 krs: 3o, 2n
- 4 krs: nosta yksi silmukka, neulo 1o, lk, 1o, nosta aiemmin nostettu silmukka kolmen uuden silmukan yli, 2n
- toista kerroksia 1-4
(Valepalmikosta on monta versiota. Tässä sukassa oli tällainen versio.)







Koko: naisten
Puikot: 3,5
Lanka: 7 veikka
Langan menekki: 95g
Malli: Ihastus (sukkalehti 2015)






Koko: naisten (pieni)
Puikot: 2,5 pyöröt
Lanka: Regian Fluormania
Langan menekki: 40g
Malli: perussukat


Nämä oli jostain syystä ikuisuusprojekti. Vaikka ei tullut kuin nilkkamallin sukat, niin neuloin näitä 3kk. ^_^' Aina silloin tällöin tein kerroksen pari eteenpäin ja jätin taas laatikkoon odottamaan. Vissiin oli liian yksinkertaiset tai jotain? Neuloin nämä magic loop-tekniikalla kaksi sukkaa yhtä aikaa ja tulin samalla siihen tulokseen, että minusta on mukavampi tehdä ihan perinteisillä sukkapuikoilla kuin pyöröpuikoilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti